tiistai 19. marraskuuta 2013

On se vaikeaa....

Nimittäin pennun valinta. Ei ollu helppoa ei. Viime lauantaina ajeltiin Sirpan luokse Tampereelle valitsemaan meidän tulevaa pentua. Pertti Vilander oli käynyt samaisena päivänä testaamassa pentueen ja Sirpan luona sitten päästiin katsomaan videot kaikista kolmesta uroksesta. Mutta silti vaikka oli videolta nähnyt itse pentujen reaktiot ja kuullut mitä Pertti niistä sanoi sekä seurannut pentuja livenä oli tehtävä melkein mahdoton.

Rape pääsi myös moikkaamaan kaikki urokset ensin yksitellen ja sitten annettiin kaikkien 3 olla samassa tilassa Rapen kanssa. Rape yritti leikittää pentuja, mutta ei tainut ihan leikkiin kutsu toimia kun pojat sujahti Rapea karkuun pöydän alle :)
Rape vaihtoi taktiikkaa ja kyllä sitä sitten pikkasen jo leikittiinkin. Nostettiin vielä lopussa myös tytöt moikkaamaan Rapea. Ja Rape oli siellä 7 pennun keskellä kuin ois aina ollu noin pienten seurassa :) On se vaan hieno mies  <3 br="">

Mutta loppujen lopuksi meille valikoitui ruskeapantainen nuori herra josta tuli kutsumanimeltään Kuru. Kuru on Pertin arvion mukaan erinomaisella taistelutahdolla varustettu, itsevarma, dominanssia löytyy keskivertoa enemmän, keskittymiskykyä on hyvin pitkäkestoiseen työskentelyyn, kova puremaan :P, liikkuvainen, laumaviettinen, rohkea.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

FI AVA

Se olisi sitten siinä....6 vuoden projekti. Kuopiossa 10.11.2013 Rapesta FI AVA

Ette usko miten oli tunteet pinnassa kun maaliin päästiin ja saatii nolla ja siinä vaiheessa kuulutetaan, että toiseksi mentiin puhtaalla radalla. Lopullinen sijoitushan meillä oli 3.

Videoltakin huomaa miten jännittynyt olin, käskyt tulee napakasti ( ehkä hieman liiankin napakasti ) Olin kyllä itse varma, että saatii puomin alas menolta 5 mutta eipä tuomari sitä antanut. Alusta vaan oli Rapelle liukas ja rapina kuului jokaisessa mutkassa ja kyllähän Rape kyljellään kävikin radan aikana.

seuraava agirata meni muuten oikein hienosti, mutta Rape livahti selkäni takaa A:lle vaikka piti minun eteen tulla keinulle. Siispä hyl siltä radalta.

Hypäriltä taydellistä menoa aina viimeiselle esteelle, jossa ohjaaja sai jälleen muistutuksen että ohjaa loppuun asti. Rape ei poiminut viimeistä hyppyä vaan kierti sen josta siis kielto.

Videoita ette valitettavasti saa nähtäväksi, kun jostain kumman syystä ne ei tänne suostu latautumaan.

Lauantaina ollaan menossa vielä Janakkalan ksoihin ja siitä alkaa sitten ansaittu talviloma kisoista. Vielä puuttuu 2 aginollaa sm kisoja ajatellen mutta niistä ei oteta paineita, ne kerkee kyllä keväällä saamaan :)

Janakkalan kisojen jälkeen mennään sitten Tampereelle pentuja katsomaan. Pennuilla on samana päivänä pentutestit.

Saas nähdä minkälaisia riiviöitä siellä on kasvanut 2 viikon aikana :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Pentusia

Ennen pentu juttuja päivitetäänpäs mitä tässä välissä on tapahtunut.

Tokokoulutuksessa todettiin, että Rape on vilpitön tekijä ja vauhti saattaa joskus vaikeuttaa keskittymistä :)

 Teimme seuruuta, ruutua, kaukoja ja tunnaria

Seuruussa vahvistusta oikean paikan pysymisessä vaihdellen noin 3 askeleesta pidempiin pätkiin. Näitä vaihdellen.

 Ruutua tehdessä miulla ollut liian tiukka kriteeri, joten sitä hieman löysäämällä ja takapalkalla mennään harjoituksissa eteenpäin, muuten oli hyvällä mallilla.

 Kaukoissa takapalkka ja yhellä kerralla vain jompikumpi liike sarja eli joko seiso-istu tai maahan-seiso. Matka vielä lyhyenä.

 Ja sitten vielä tunnari, no tässä se vauhti pilaa keskittymistä koiralta. Meillähän ollut ongelmana aikasemmin että mennään kapuloille, mutta ei tuoda miulle vaan jäädään pylly pystyssä tuijottamaan miuta. Siitä sitten onnistunut paineistaa koko jutun. Joten jo ennen koulutusta olin vahvistanut "omaa" hajunerottelu idealla. Nyt sitten kapuloille meno on niin vauhdikas että ei malta haistella, joten otettiin niin että koira 1-2 m kapuloista ja mie koiran taakse noin 5-6m koiralle käsky ja palautus miulle. Tämä toimi, Rape ei kerennyt kerää kierroksia kapuloille mennessä joten malttoi haistella, mutta sai iloisesti vauhdilla tuoda sitten oikean miulle. Tällee tehdään nyt jonkuu aikaa ja sitten pikkuhiljaa kasvatetaan väliä koiralla kapuloille.

Agilitykisat Lappeenrannassa meni pipariksi....niin sanoakseni. Ensimmäisen radan jälkeen jäähyttely lenkillä huomasin Rapen linkkaavan oik. takajalkaa, joten ei sitten menty toista rataa.Samoin jätettiin välistä 2 seuraavan viikon treenit. Lämpöä ja muun antamaa hierontaa sekä perus hihnalenkkiä tehty nyt.Tämän viikon torstaina ois treenit ja sunnuntaina kisat Kuopiossa. Saas nähdä miten käy.

Sitten siihen pentuasiaan :) eli kävimme Tonin ja Rapen kanssa Lahdessa katsomassa Ahmakulman pentusia. Joku 3 pojasta muuttaa meille 30.11 JEE !!!! :)  Rape pääsi myös nuuskuttelemaan pentuja ja jotenkin näytti siltä, että sinisellä pannalla varustettu pentu olisi ollut Rapen mieleen ja pentukin oli kiinnostunut Rapesta.

Vielä ei kuitenkaan tiedetä kuka meille muuttaa. Pennut testataan 16.11 ja tarkoitus olisi mennä vielä käymään Janakkalan kisojen aikaa Tampereella pentuja katselemassa. Sitten pitäisikin olla jo tiedossa meijän pentunen. Tässä muutama kuva lauantailta. Pennut kävi ensimmäisen kerran ulkoilemassa, ulkoilu sujuikin reippaasti.



 Sininen poika ja röhköpossu
 Sylissä sininen ja vihreä poika, ruskea poika nuuskuttelee polvea.
 Sitten välillä unta.
 Ruskea ja sininen poika.

Pikku kelpie tyyliä nukkua. Jotenkin tutun näköistä.
 Levon jälkeen ulkoilemaan ensimmäistä kertaa. Tässä Sininen poika ja Rape hetki sitten tavanneet. Sininen jäi seuraamaan Rapea.


Syömääääään !!!!

Kipinä antoi Rapen haistella pentuja. Hieno mamma :)