lauantai 7. joulukuuta 2013

Kurun ensimmäisen viikon kuulumisia

Kuru on nyt ollut viikon kotona. Uskomattomalla vauhdilla Kuru oppii uusia asioita. Tämä kaikkihan on minulle uutta näin pienen pennun kanssa, koska Rapehan oli 12 viikkoinen minulle tullessa.


Kuru on rohkea tutkimaan kaikkea uutta. Uteliaisuutta riittää. Mitään hirveää ei vielä ( onneksi ) olla tavattu. Joitakin asioita, kuten ohi ajavia autoja, pölynimuria ( meidän imuri on tosi kova ääninen ) on jääty ihmettelemään, mutta pienellä rohkaisulla nekin ovat muuttuneet ihan ok jutuiksi. Kaikesta uuden bongailusta saa meillä kehun ja namin.


Aluksi hihnassa kävely ei meinannut sujua, muta sitäkin harjoittelimme. Kuru sisällä hihnaan ja kun lähti perään käveemän siitä sai namia. Sitäkään ei tarvinnut kuin pari kertaa tehä sisällä, kun jo alkoi ulkona kävely sujumaan. Sillon tällöin toki vielä istahtaa, mutta eihän toinen vielä voi koko aikaa kävellä :D


Mantteli ja valjaat ovat ok juttuja. Kävipä meille niinkin että isäntä viedessään Kurua pissille ei ollut tietoinen että valjaita ei oltu kertaakan kokeiltu, kun laittoi ne Kurulle. Oli kuulema ollut aluksi ihmeissään mutta vähän ajan päästä jo mennyt pihalla vauhdikkaasti. Onneksi tuo pentu on noin tasapainoinen, herkempi pentu olisi voinut tuostakin ottaa nokkiinsa :D

Autoilu sujuu hyvin, Kuru osaa olla häkissä kiltisti. Pientä ininää on kuulunut heti häkkiin laiton jälkeen, mutta yleensä se on kestänyt vain ensimmäisen km maksimissaan sitten hiljenee.

Sisällä ollaan opeteltu luopumaan ei toivotuista pureskeluista. Eli " ei " on ollut kovassa käytössä, mutta kun siitä ei toivotusta tekemissestä on luovuttu niin saa namin palkaksi  :)

Kuruhan oli kova puremaan varpaista ja sormista. Mutta nyt saan jo kävellä ihan rauhassa,  ei ole naskalit varpaassa tai lahkeessa kiinni. Kukat ja verhot ovat saneeet jo jäädä käskystä rauhaan (hienoo)

Tänään laitettiin matto takaisin olohuoneen lattialle, sielä kun ollaan vain kun ihmiset kotona. Muualla ei vielä ole mattoja. Kuru ja Rape ovat päivisin eteisessä ja keittiössä. Joten niihin en laittanut vielä mattoja takaisin.

Yöt saadaan nukkua rauhassa. Meillä on portti makkarin ja eteisen välissä. Hienosti Kuru ja Rape portin takana nukkuu. Yöllä Kuru käy kerran paperilla pissillä, muuten kestää sitten aamuun asti. Aamulla tosin miulla sitten kiire saada kylpytakki päälle ja kengät jalkaan, ettei tule siinä vaiheessa tule enää sisälle pissoja :)  

Rapen kanssa leikit ovat lähteneet sujumaan. Aluksi kyllä Rapekin näytti siltä kyseli miulta " Oletko tosissasi että TUO jää tänne" Kyllä Rape joutuu välillä ilmoittamaan Kurulle että nyt sattu ja nyt tuo meuhkaaminen saa loppua. Mutta sen se kyllä tekee ihan oikealla tavalla ja Kuru onneksi osaa sen sitten jättää rauhaan.



kuva kertoo paljon :D
Onneksi Leikki onnistuu myös itsekseenkin.
Leikkien jälkeen voi ottaa päikkärit, vaikka ihan vierekkäin
 
Eilen kävimme ensimmäisen kerran laavulla makkaran paistossa. Matkaa laavulle on noin 400-500m per suunta ja tietenkin pitkospuut oli lumen alla joten aika umpihangessa mentiin. Mutta Kuru meni välillä täysin umpihangessa isompien koirien mukana. Meillä oli mukana 6 koiraa yhteensä.

Laavulla sitten laitettiin mantteli päälle ja huilattiin välillä sylissä keräämässä paluu matkaan voimia.



Muutama yritys saada pojat samaan kuvaan :)




Kotimatkalla.

Reissussa olimme noin 2 tuntia kaiken kaikkiaan matkoineen ja makkaroiden paistoineen. Kuru viettikin sitten loppuillan lähestulkoon unten mailla. Välillä heräsi syömään ja pissalle a sitten takas nukkumaan. Jaksoin kuitenkin vielä yönkin nukkua.

Tänään ajeltiin sitten vuorostaa taas Tampereele päin. Käytiin Rapen kanssa Huittisen Harrin treeneissä ja Kuru pääsi tapaamaan Sirpaa.

 Rapen kanssa treenit meni ihan hyvin, hirmuissesti ei uutta tullut. Pääasiassa miun ohjauksen rytmitystä ja oikeanlaista sijoittumista käytiin läpi. Päälimmäiseksi ahaa jutuksi jäi niiston paikka, missä se ihminen siinä on.

Kurukin pääsi halliin kentälle rallattaa ja leikkimään lelulla. Yhen kerran jo lähetettiin lelulle siivekkeiden välistä :) Voi sitä pienen keepin intoa siihen leluun. Voisin sanoa että miulle tulee hyvin lelulla palkkautuva keepi, jos en vaan onnistu sitä pilaamaan :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

On se vaikeaa....

Nimittäin pennun valinta. Ei ollu helppoa ei. Viime lauantaina ajeltiin Sirpan luokse Tampereelle valitsemaan meidän tulevaa pentua. Pertti Vilander oli käynyt samaisena päivänä testaamassa pentueen ja Sirpan luona sitten päästiin katsomaan videot kaikista kolmesta uroksesta. Mutta silti vaikka oli videolta nähnyt itse pentujen reaktiot ja kuullut mitä Pertti niistä sanoi sekä seurannut pentuja livenä oli tehtävä melkein mahdoton.

Rape pääsi myös moikkaamaan kaikki urokset ensin yksitellen ja sitten annettiin kaikkien 3 olla samassa tilassa Rapen kanssa. Rape yritti leikittää pentuja, mutta ei tainut ihan leikkiin kutsu toimia kun pojat sujahti Rapea karkuun pöydän alle :)
Rape vaihtoi taktiikkaa ja kyllä sitä sitten pikkasen jo leikittiinkin. Nostettiin vielä lopussa myös tytöt moikkaamaan Rapea. Ja Rape oli siellä 7 pennun keskellä kuin ois aina ollu noin pienten seurassa :) On se vaan hieno mies  <3 br="">

Mutta loppujen lopuksi meille valikoitui ruskeapantainen nuori herra josta tuli kutsumanimeltään Kuru. Kuru on Pertin arvion mukaan erinomaisella taistelutahdolla varustettu, itsevarma, dominanssia löytyy keskivertoa enemmän, keskittymiskykyä on hyvin pitkäkestoiseen työskentelyyn, kova puremaan :P, liikkuvainen, laumaviettinen, rohkea.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

FI AVA

Se olisi sitten siinä....6 vuoden projekti. Kuopiossa 10.11.2013 Rapesta FI AVA

Ette usko miten oli tunteet pinnassa kun maaliin päästiin ja saatii nolla ja siinä vaiheessa kuulutetaan, että toiseksi mentiin puhtaalla radalla. Lopullinen sijoitushan meillä oli 3.

Videoltakin huomaa miten jännittynyt olin, käskyt tulee napakasti ( ehkä hieman liiankin napakasti ) Olin kyllä itse varma, että saatii puomin alas menolta 5 mutta eipä tuomari sitä antanut. Alusta vaan oli Rapelle liukas ja rapina kuului jokaisessa mutkassa ja kyllähän Rape kyljellään kävikin radan aikana.

seuraava agirata meni muuten oikein hienosti, mutta Rape livahti selkäni takaa A:lle vaikka piti minun eteen tulla keinulle. Siispä hyl siltä radalta.

Hypäriltä taydellistä menoa aina viimeiselle esteelle, jossa ohjaaja sai jälleen muistutuksen että ohjaa loppuun asti. Rape ei poiminut viimeistä hyppyä vaan kierti sen josta siis kielto.

Videoita ette valitettavasti saa nähtäväksi, kun jostain kumman syystä ne ei tänne suostu latautumaan.

Lauantaina ollaan menossa vielä Janakkalan ksoihin ja siitä alkaa sitten ansaittu talviloma kisoista. Vielä puuttuu 2 aginollaa sm kisoja ajatellen mutta niistä ei oteta paineita, ne kerkee kyllä keväällä saamaan :)

Janakkalan kisojen jälkeen mennään sitten Tampereelle pentuja katsomaan. Pennuilla on samana päivänä pentutestit.

Saas nähdä minkälaisia riiviöitä siellä on kasvanut 2 viikon aikana :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Pentusia

Ennen pentu juttuja päivitetäänpäs mitä tässä välissä on tapahtunut.

Tokokoulutuksessa todettiin, että Rape on vilpitön tekijä ja vauhti saattaa joskus vaikeuttaa keskittymistä :)

 Teimme seuruuta, ruutua, kaukoja ja tunnaria

Seuruussa vahvistusta oikean paikan pysymisessä vaihdellen noin 3 askeleesta pidempiin pätkiin. Näitä vaihdellen.

 Ruutua tehdessä miulla ollut liian tiukka kriteeri, joten sitä hieman löysäämällä ja takapalkalla mennään harjoituksissa eteenpäin, muuten oli hyvällä mallilla.

 Kaukoissa takapalkka ja yhellä kerralla vain jompikumpi liike sarja eli joko seiso-istu tai maahan-seiso. Matka vielä lyhyenä.

 Ja sitten vielä tunnari, no tässä se vauhti pilaa keskittymistä koiralta. Meillähän ollut ongelmana aikasemmin että mennään kapuloille, mutta ei tuoda miulle vaan jäädään pylly pystyssä tuijottamaan miuta. Siitä sitten onnistunut paineistaa koko jutun. Joten jo ennen koulutusta olin vahvistanut "omaa" hajunerottelu idealla. Nyt sitten kapuloille meno on niin vauhdikas että ei malta haistella, joten otettiin niin että koira 1-2 m kapuloista ja mie koiran taakse noin 5-6m koiralle käsky ja palautus miulle. Tämä toimi, Rape ei kerennyt kerää kierroksia kapuloille mennessä joten malttoi haistella, mutta sai iloisesti vauhdilla tuoda sitten oikean miulle. Tällee tehdään nyt jonkuu aikaa ja sitten pikkuhiljaa kasvatetaan väliä koiralla kapuloille.

Agilitykisat Lappeenrannassa meni pipariksi....niin sanoakseni. Ensimmäisen radan jälkeen jäähyttely lenkillä huomasin Rapen linkkaavan oik. takajalkaa, joten ei sitten menty toista rataa.Samoin jätettiin välistä 2 seuraavan viikon treenit. Lämpöä ja muun antamaa hierontaa sekä perus hihnalenkkiä tehty nyt.Tämän viikon torstaina ois treenit ja sunnuntaina kisat Kuopiossa. Saas nähdä miten käy.

Sitten siihen pentuasiaan :) eli kävimme Tonin ja Rapen kanssa Lahdessa katsomassa Ahmakulman pentusia. Joku 3 pojasta muuttaa meille 30.11 JEE !!!! :)  Rape pääsi myös nuuskuttelemaan pentuja ja jotenkin näytti siltä, että sinisellä pannalla varustettu pentu olisi ollut Rapen mieleen ja pentukin oli kiinnostunut Rapesta.

Vielä ei kuitenkaan tiedetä kuka meille muuttaa. Pennut testataan 16.11 ja tarkoitus olisi mennä vielä käymään Janakkalan kisojen aikaa Tampereella pentuja katselemassa. Sitten pitäisikin olla jo tiedossa meijän pentunen. Tässä muutama kuva lauantailta. Pennut kävi ensimmäisen kerran ulkoilemassa, ulkoilu sujuikin reippaasti.



 Sininen poika ja röhköpossu
 Sylissä sininen ja vihreä poika, ruskea poika nuuskuttelee polvea.
 Sitten välillä unta.
 Ruskea ja sininen poika.

Pikku kelpie tyyliä nukkua. Jotenkin tutun näköistä.
 Levon jälkeen ulkoilemaan ensimmäistä kertaa. Tässä Sininen poika ja Rape hetki sitten tavanneet. Sininen jäi seuraamaan Rapea.


Syömääääään !!!!

Kipinä antoi Rapen haistella pentuja. Hieno mamma :)








lauantai 19. lokakuuta 2013

Harri Kataisen koulutus

Tänään oli vuorossa agilitykoululutusta Kataisen Harrin tapaan. Tänään ei keskitytty mihinkään tiettyyn ohjauskuvioon vaan oikeestaan tsekattiin mitä koira osaa. Jos oli jotain mitä ei osannut niin Harri antoi tähän sitten vinkkejä.

Iloinen yllätys oli huomata, että Rape teki kepit loppuun asti vaikka minä jatkaisin matkaa vastakkaiseen suuntaan. Tätä siis en uskonut tapahtuvan.

Koko rataa mentäessä ohjaajalta vain loppui happi keppien kohdalla,joten se pitää nyt saada pois et mie kepeille kekekekekekekeke käskytän, alunperin miulla on ollut yksi käsky ja kepit on tehty loppuun asti, jossain vaiheessa sitä vaan olen alkanut kepitkekekekekekekekkettelee.

Olen myös onnistunut opettamaan Rapelle jonkunlaisen pystyhypyn, sitä vielä vahvistellaan jatkossa.





Harri kertoili samalla naksuttimen käytöstä. Siitä olisi kyllä hyvä päästä kuuntelemaan lisaa luennolle.



perjantai 18. lokakuuta 2013

Jospa sitä taas yrittäisi alkaa kirjoittelemaan...

Elämää onkin sitten vierähtänyt tovi viime kirjoittelun. Mutta nopea päivitys parin vuoden juttuihin :)

Agility
 onkin sitten ollut pääasiassa ainut mitä ollaan tosissaan treenattu tänä aikana. Ja ollaanhan myö siinä jo omia tavotteita saavutettukkin.

Viime kesänä päästiin yksilö sm kisoihin ja mm karsintoihin. Kummassakaan ei hurjia tuloksia tehty, mutta onpahan käyty isojakin kisoja nyt kisaamassa. Ollaan myö myös saatu 2x agisertiä ja 2x hyppysertiä eli siltäkin osalta hyvin mennyt. Itseasiassa taidetaan saada nyt jo ajanpuolesta ottaa vastaan viimeinen agiserti, jos nyt kohalle
sattuu :)

tokoilut jäi hyvin pitkäksi aikaa...into meni,niin into meni siihen lajiin. Mutta nyt on toko into nostanut päätään viimeisen 2 kk aikana. Tulevana sunnuntaina ollaan taas menossa jopa koulutukseen :)

Kesäsin on käyty retkeilemässä. Tuo miun koiruus on vaan niin helppo reissukaveri. Kuvassa ollaan matkalla kohti Noitatunturia. Talvella kävimme Rapen veljeäkin moikkaamassa Kuusamossa :)






lauantai 5. marraskuuta 2011

Elämää

Agia on harrastettu ja rävelletty. Treeneissä mennään hyvin ja kisoissa rähmitään. Sama hauskuus ja rentous mikä harkoissa on ei ole nyt radoilla.


Rapestakin pitäisi laittaa kuva vuosikirjaan valioitumisesta, mutta eipä miulla siitä kunnon kuvaa ole kun en sitä hirveesti ite paparatsaa. Enkä kyllä enään tiedä ehtiikö kuva mukaan :) (kahteen kertaan sitä on jo kyselty)

Mutta laitellaan tänne muutamia syksyn kuvia...


Nemon ja Waaran kanssa suolenkillä.

Helppoja kuvattavia :) Ilmeet ...ne ilmeet :D

Retkeilty on....

Sienestämässä käyty montakin kertaa

On yritetty poseerata...

Mustikoisen saalistus paljon mukavampaa puuhaa mitä poseeraus...

Ja taas yritettiin..mutta ei